”I Use Arch, by the way” on lausahdus, johon törmää linux-maailmassa varsin usein ja sen on tarkoitus tuoda esille lausujan erinomaisuus linux-maailmassa. Noh, ei aivan, mutta Arch-linuxille on muodostunut tietynlainen sädekehä, jolla on tarkoitus korostaa käyttäjänsä ns. vaativampaa distroa. Arch-linuxin vaativuus on tietysti tietyllä tavalla perusteltua, eikä Arch-linux välttämättä ole aloittelijan distro, sillä se vaatii vähän tietämystä linuxin perusasioista, mutta Arch itsessään ei ole mitenkään maaginen distro sädekehästään huolimatta.

Olen käyttänyt nyt Fedoraa jotain aikaa, eikä siinä ole yhtään mitään vikaa, mutta ajattelinpa päivänä eräänä olla hurja ja asentaan kakkosläppärilleni Archin. Olen ihminen, joka ei jaksa tuunata ja turata asioiden kanssa yhtään ylimääräistä – vaikka linuxia käytänkin – ja haluan koneeni käyttö- ja tuotantokuntoon nopeasti. Archin perinteinen asennus ei ole helppo ja se vie aikaa kaikkine kikkareiden säätelyineen, joten pelastus meikäläisen tapauksessa löytyi Archin omasta archinstall-nimisestä asennusskriptistä.

Perinteinen Archin asennus on todellakin järjestelmän kokoamista kikkare kerrallaan ja archinstall helpottaa tässä paljon automatisoiden paljon muuten näppäimistövoittoista asennusvaihetta. Ainut käytännön ongelma vastaani tuli heti alussa, kun wifi piti ottaa käyttöön iwctl-komennon ja sen hienouksien avulla, mutta tieto löytyi netistä nopeasti ja sain asennuksen käyntiin. Arch asentui kivuttomasti ja asennuksen aikana asentunut Gnome käynnistyi sekin vaivatta.

Archia käyttäessä täytyy varautua googlen ahkeraan käyttöön, sillä kikkare kerrallaan järjestelmän rakentaminen on aikaa vievää, sillä mitä tahansa olin aikeissa tehdä, huomasin jonkun riippuvuuden puuttuvan ja se piti asentaa erikseen. Tämä alkoi käydä malttamattoman hermoille ja onneksi kyseessä oli kakkoskone, jolla ei sinänsä ollut merkitystä käytännön elämän kannalta. Totesin jossain vaiheessa iltaa, etten jaksa enää turata moisen kanssa, olkoonkin Archin sädekehä kuinka kirkas tahansa. Mielenkiintoni ei vaan riitä jonninjoutavaan ähräämiseen periaatteessa täysin triviaalin asian kanssa, vaikka olisihan se ollut kiva saada Neofetchin ruudulle Archin logo.

En kuitenkaan antanut periksi ja otin kokeiluun Arch-pohjaisen distron, Endeavour OS:n, joka on käytännössä Archiin pohjautuvaksi distroksi muokattu Archin asennusohjelma, jossa on käyttöympäristön mukaiset perusohjelmat asennettuna jo valmiiksi. Isojen poikien mukaan tämä on lähimpänä Archin perusolemusta, joten latasin sen, poltin iso-tiedoston usb-tikulle ja aloin asentaa Endeavour Os:ia kakkoskoneelle. Yleisesti ottaen perusperiaatteeni on se, että distro on asennettu koneelle ja säädetty käyttökuntoon teemoineen max kahdessa tunnissa ja se piti tälläkin kertaa paikkansa sisältäen jopa Hyprland-nimisen ikkunamanagerin asennuksen ja perustuunauksen. Eli homma toimi kuten pitikin.

Kuva näyttää käytetyn muistin määräksi 4,044 Gib, mutta heti käynnistyksen jälkeen muistia on kulunut n. 1,2 Gib, mikä on ihan ok ottaen huomioon sen, että käytössä on kuitenkin Hyprlandin lisäksi KDE:n ja Gnomen kirjastoja.

Seuraavien päivien aikana tuunailin kakkoskonetta mitä tuunailin samalla yrittäen orientoitua pacmanin, eli Archin asennusohjelman käyttöön Fedoran dnf:n sijaan. Lisämaustetta pacmaniin tuo yay-komento, joka taas pacmanista poiketen asentaa Archin perusreposta poikkeavan AUR-repon ohjelmia pacmanin ja yay:n kombinaation tarjotessa melkein kaikki ohjelmat, mitä linux-maailma voi tarjota. Asensin distroa asentaessani Gnome, mutta asennuksen jälkeen asensin lisäksi KDE:n, sillä haluan käytössäni olevan joitain KDE:ohjelmia Gnomen tarjoamien lisäksi. Edellä mainittujen lisäksi asensin siis myös Hyprlandin, jota käytän KDE:n ja Gnomen sijaan, ja josta lisää myöhemmässä blogikirjoituksessa.

Vaikkei Fedora sinänsä mitenkään hidas ole, on Endeavour OS kuitenkin nopeampi käytettävyydeltään ja toisekseen ohjelmien asentaminen ja päivittäminen on nopeampaa, sillä EOS käyttää Archin repoja, joiden peilipalvelimia on Suomessakin. Suurin yllätys tuli siinä, että koneen BIOS käynnistyy sekin nopeammin lyhentäen kokonaiskäynnistysaikaa melkoisesti vanhemman koneen ollessa kyseessä. En ole toistaiseksi ollut pettynyt distrovalintaani. Muutaman päivän koekäytön jälkeen tämä johti mietintään, notta josko asentaisin käyttökoneellenikin EOS:n ja niinhän siinä kävi, että viime sunnuntaina huomasin sen kuuluisan härän sarvien tarjoavan hyvää tarttumapintaa, joten nyt pääkoneellanikin on EOS. Pientä tuunailua tässä on ollut koko ajan, mutta kone tuli käyttökuntoon nopeammin opeteltuani EOS:in asennuksen ja sen jälkeisen toiminnan hienouksia kakkoskoneellani. Sain eilen asennettua ja tuunattua Doom Emacsin käyttökuntoon, joten mikäs tässä kirjoitellessa.